Category: members

Sattuneista syista tama tulee vasta nyt:Kyberissa kaynti on hankalaa:18.10 2006Kaksi yötä Senegalissa, Grand Baon rannalla on takana.Kännykkäni kello näyttää 08:56 Suomen aikaa,täällä kello on 3 tuntia vähemmän.Makaan hyttysverkkoni alla.Suomi t-paita ja kotoa tuodut lakanat ovat kuinaavistus jostain nihkeästä ihollani. Ne haisevatihmiselle. Kankaan liikehdintä on laiskempaa kuinSuomen kuivassa ilmassa. Jos t-paita jää koholleryppyyn, se pysähtyy hetkeksi ylös, kunnes seteatraalisen hitaasti ja muka sattumaltapalautuu about siihen asentoon, johon maanvetovoima viitsii vetää sen.

Ihmisten kehokieli täällä on samanlaista.Ryhti on hyvä, kädet ja jalat roikkuvat.Eleet ovat kuninkaallisen välinpitämättömiä.Ei tarrauduta mihinkään. Angstia ei näy.Olenko ainut, jonka sydän herää yölläomaan pelkoonsa?

Olen täällä kuvaamassa dokumenttiaAntonia Ringbomista.Hän on suomenruotsalainen animaattori,joka on pystyttänyt paikallisten ystäviensäkanssa kulttuuriyhdistyksen keskelläslummialuetta Dakarin esikaupungissaThiaroyessa. Yhdistys opettaa nuorilleanimaatioiden ja elokuvien tekemistä.Äskettäin yksi heidän fiktioelokuvistaanvoitti pääpalkinnon Dakarinelokuvafestareilla. "Saly" kertoo nuorestanaisesta, joka joutuu naimisiin vastentahtoaan. Elokuva on ryhmätyö, muttapäävastuu ohjauksesta oli eräällä tytöllä,joka opiskelee keskuksessa.

Naisten oikeuksista ja koulutuksestasietääkin paasata. Tuntuu todella hyvältä,että täkäläiset naiset näkevät, että minänainen tulen tänne kuvaamaan televisiolledokumenttia toisesta naisesta, joka opettaaheille elokuvantekoa.

Yleensähän asetelma täällä, kun touhutaanjotain Tärkeää Projektia on, ettämahtipontiset miehet pitävät juhlavanympäripyöreitä puheita. Ja naiset ovatkatse maassa.

20:58 Suomen aikaa.Tänään kävimme kulttuurikeskuksessa.Olen nähnyt kurjuutta ja rappiota ennen,mutta en tällaista. Thiaroyessa olitulva vuosi sitten, ja kadut ja osittainasuntojen lattiatkin ovat slummissa vieläkinvihreän, limaisen, haisevan veden peitossa.Ihmiset liikkuvat kaduilla astellen kiveltätoiselle. Joihinkin kadunristeyksiin onrakennettu padot sementtisäkeistä.Autolla kun ajaa leveämpiä katuja pitkin,vesi roiskuu ja nousee sivuille kuin kyseessäolisi moottorivene.Kävin yhdessä asunnossa, jossa sängyt olikorotettu tiiliskivillä veden yläpuolelle.

Jätehuoltoa ei ole, joten kärpäsiä täynnäolevat roskavuoret mätänevät talojenulkoseiniä vasten.

Kaikki on rähjäistä roskaa ja käyttökelvotonta.Autot ovat kuin Miina Äkkijyrkän (/Lina Långin)veistoksia sadan vuoden ruosteen lisäbonuksella.Kun materia on näin rumaa ja vastenmielistäsitä on helpompi mieltää turhaksi, harhaksijne.Kiiltävän ihanan seksikäs hi tech jalaadukas materia, joka meitä ympäröiSuomessahan on jotain ihan muuta.Vai onko? Ei.Toisaalta, missä on materian ja hengenrajapinta? Jos lapsesi syntyy kuolleena,koska materia (autot, sairaalanmittauslaitteet) ovat paskoja, niinaiheutuuhan siitä henkistä pahoinvointia.Ja onhan ruokakin materiaa.ME olemme materiaa!

Kaiken tämän kaaoksen keskellä

lapset tekevät animaatioelokuvaa siitä,miten muovipussit täyttävät maapallon.Senegalissa on tapana kaivaa roskat maahan(Silloin kun niitä ei vain heitetä kadullemätänemään). Paikoittain maaperä on joniin täynnä muovia, että on arveltu senolevan yksi syy jatkuviin tulviin.

Tänään on ollut nälkäpäivä.Ensinnäkin täällä vietetään Ramadania -ja toiseksi ei täällä muutenkaan olehelppoa hankkia ruokaa. Kukaan eiviljele mitään. Ruokakaupat ovatpieniä pimeitä budjuja, joissa kaltereidentakana pidetään vesipulloja, limsaa(arvatkaa merkki), nescaféta,pyykinpesujauhetta kerta-annoksina,ehkä perunaa, ehkä sipuleita, aamuisinvaaleaa patonkileipää, ehkä pieniävoipaketteja ja jotain säilykepurkkejäsekä aasiasta importoitua riisiä, ehkä.

Olimme koko päivän kultturikeskuksessakeskellä tulva-aluetta. Olin syönytpienen palan patonkia aamulla yhdeksältä.Kolmelta päätäni alkoi huimata.Olin kuvannut koko päivän... ja siiskuumahan täällä on. Keskuksen jokujäbä komennettiin ulos etsimäänruokaa minulle. Hän oli poissa puolitoistatuntia. Kun vihdoin sain patonkipalani,joka oli täytetty sipulilla, perunallaja jollain epämääräisellä lihalla, päätinsyödä sen äkkiä miettimättä yhtään sentuotantoprosessia ja mahdollista konexsjöniäsiihen kärpästen peittämään lihakasaan,jonka aikaisemmin olin nähnyt myytävänkadun varressa.

Nyt istun talomme valtavalla terassilla.Me valkoiset asustamme isossa talossameren rannassa. Aamulla voin mennä taasaaltoihin kellumaan ennen töitä. Minä nautinpaljon tästä kaikesta, ja olen aika hämmentynyt.Kenen syy on, että minä olen rikasja he köyhiä? Onko tärkeää löytääsyylliset? Vai onko tärkeämpää mennäheidän tilanteeseensa, ja sieltä käsintehdä jotain kaunista ja luovaa kuten Atekee? Uskon niin. Ja jos tekee niin,onko silloin oikeutettua matkustaarämäbussilla slummista rantaan jokapäivä, asua siellä isossa talossa,nauttia aaltojen äänistä, kalastajientarjoamasta spektaakkelista, Nescaféstaja hyvästä kirjasta valtavalla terrassilla- silloin kun EI tee leffoja slumminlasten kanssa. On.Mulla on silti pää pyörällä.