Categories
members radio tapahtumat tilat toiminta yhdistys

Vadelman puheenjohtaja vaihtui

Vadelman 12. toimikausi käynnistyi hyvällä virralla ja positiivisissa tunnelmissa. Uusi toimintasuunnitelma kiteyttää yhdistyksen suuntaviivoja painopisteen siirtyessä pois massiivisesta Vadelma Fest -tuotannosta yhteisöllisempään ja ruohonjuurevampaan monipuoliseen kulttuuritoimintaan.

Vadelman ruorissa ja hallituksen puheenjohtajan pallilla yhdistyksen perustamisesta vuodesta 2004 saakka ollut Kalle Kuisma siirtyy hieman sivummalle, mutta jatkaa hallituksessa sekä yhdistyksen sihteerin tehtävissä. Uusi puheenjohtaja on Heli Haapala, nuoremman polven muusikko ja kulttuurintuottaja, joka viime kaudella aloitti Vadelman sihteerinä. Hallituksen ainoa uusi jäsen on Merja Kiiskinen, joka korvaa pois jääneen Sini Haapalinnan.

Syksyllä 12 vuotta täyttävä Vadelma jatkaa avoimena ja omaleimaisena urbaanina taiteilija- ja muusikkoyhteisönä, kehittäen jäsentoimintaa sekä elävää lähikulttuuritoimintaa periaatteittensa mukaan. Euranlinnan kulttuurikellari VadelmaBunkkeri toimii yhdistyksen tukikohtana ja työtilana, jonka ovet avautuvat jatkossa yhä useammin myös työpajoihin, tapahtumiin, jameihin, kahvikonsertteihin, radio-ohjelmiin, leffakerhoihin, ja niin edelleen. Tervetuloa tutustumaan, tervetuloa mukaan!

Categories
Alppipuiston kesä keikat media musiikki radio

Kypsiä vadelmia

Vadelmapensaan juhlalähetys (ajankohta ilmoitetaan myöhemmin) palaa Vadelmaradion juurille; DJ Kosmas kaivaa Vadelma Radion vanhoja nauhoja pölyisiltä hyllyiltä sekä arkun uumenista, ja tarjoilee hyvin kypsyneet marjat suoraan pensaasta suuhun.

Myös Vadelma Radio juhlii kymmentä vuotta; kanavan suunnittelu alkoi vuonna 2005 ja sen ensimmäiset fyysiset toteutumismuodot koettiin Maa-Tila Galleriassa Vadelmatiloissa keväällä ja syksyllä 2006.

Vadelman varsinainen nettiradiostriimi käynnistettiin kuusi vuotta myöhemmin keväällä 2012 Dream Chord -yhteisproduktiolla Shinji Kankin Silakkaradion (Lähiradio 100,3MHz) kanssa. Radiotuotannot ovat olleet suht harvoja kuten osallistujatkin, mutta olipa radio samana vuonna mukana myös Pinkyn valtauksessa ja jatkossa tietysti Alpparin festeillä sekä muissa tapahtumissa.

Vuoden 2013 lopulla hyvällä sykkeellä syntynyt vapaa ruohonjuuriradio Korppiradio otti käyttöönsä Vadelman Kapsi ry:n serverillä pyörivän Icecast-radiopalvelimen, ja yhdessä käydään edelleen – Vadelma Radion sulauduttua orgaaniseksi osaksi uutta yhteisöllistä, epäkaupallista radioasemaa. Korppiradion työpajat on tulossa, joten nyt jos koskaan Vadelma Radioonkin sopii tulla mukaan, uudeksi tekijäksi. Se on helppoa ja kivaa hommaa.

Kuten tietysti kaikkeen muuhunkin toimintaan, tervetuloa mukaan!

Categories
radio taide

Vadelma Talk

Ilona Vuoristo: Isot sienet

Keskustelua taiteesta ja yhteisöistä keskiviikkona 3.12. klo 18-19.30 Galleria Art Kaarisillassa Sanomatalossa. Keskusteljoina kuvataiteilija Jarmo Kukkonen, taidekasvattaja Henna Laininen ja galleristi Maria Ollikainen, keskustelua moderoi Eero Yli-Vakkuri.

Tule pakalle tai kuuntele lähetystä suorana Korppiradiosta tai podcastina tästä:

Categories
Alppipuiston kesä collective painting keikat members musiikki radio taide tapahtumat toiminta Vadelma Fest yhdistys

Vadelma Fest ’14

_MG_3947vadelma04.jpg

Vadelman perinteinen kesäjuhla järjestetään tänä kesänä viidettä kertaa osana Alppipuiston kesä -tapahtumien sarjaa. Vadelma Festin ajankohta on sunnuntaina 27. heinäkuuta klo 14-21. Ks. ohjelma.

Vapaaehtoisvoimin järjestettävään Festiin tarvitaan taas talkoolaisia, joten jos haluat olla mukana iloisessa talkoojengissä, ilmoittaudu Kallelle: kalle((@))vadelma.org, puh. 0503674583.

Yhteistyössä:

Categories
näyttelyt radio random doctors taide tapahtumat televisio tilat toiminta

Metsämorfoosi

XL Art Space 24.1.-1.3., Vuorikatu 22, Helsinki
Avoinna: ti–pe 12–20, la 12–18.

Antti Silvekoski : Lumottu Lampi

Korppiradion, Vadelman ja Random Doctorsin kollektiivinen audiovisuaalinen vuorovaikutteinen radio- ja taidetila. Avajaiset perjantaina 24.1. klo 18-21.

taiteilijat: Emily Hart, Antti Hintsa, Meri Hietala, Tuulia Kasonen, Kalle Kuisma, Laura Lukkarila, Jenni Markkanen, Sisko Pajari, Olga Palomäki, Milla Paloniemi, Katri Tuulia Pelander, Jonne Pitkänen, Random Doctors, Antti Silvekoski, Hanna Vainio, Jermu Wright + muita korppeja. Kuvataiteen kuraattorina Toni Ledentsa.

(fb)