Categories
Uncategorized

Vadelman matka jatkuu

Vadelma ry:n vuosikokouksessa 21.5. pohdittiin, olisiko aika laittaa kulttuuriyhdistyksemme pillit pussiin. Sitä ei lopulta tarvinnut pohtia pitkään, sillä vahvasti koettiin että Visuaalisen taiteen ja elävän musiikin yhdistys Vadelman kaltaista periaatteellista ja omaehtoista kulttuuritoimijaa edelleen tarvitaan Helsingin ruohonjuurikentällä. VadelmaBunkkerin treeni- ja työtilatoimintaa päätettiin jatkaa ja kehittää paremmin jäsenten tarpeita palvelemaan. Mutta myös muu elävä ja monimuotoinen kulttuuritoiminta koettiin tärkeäksi. Niinpä, Vadelma jatkaa.

Vadelma sai uuden hallituksen sekä uuden puheenjohtajan allekirjoittaneen siirtyessä syrjään hallitustehtävistä ja vetovastuusta. Uusi puheenjohtaja Joonas Järvisalo on 36-vuotias Raumalla syntynyt utelias ja avarakatseinen monimediaosaaja, joka rohkeasti nyt tarttuu Vadelman ruoriin. Onnea matkaan!

Muina uusina jäseninä hallituksessa aloittaa Sakari Laurila, joka ottaa vetovastuun VadelmaBunkkerista ja vuokratoiminnasta. Jeremias Delgado on monessa mukana oleva kulttuuriaktivisti ja DJ.

Vanhoista konkareista hallituksessa jatkavat kuvataiteilijat Susanna Salama ja Kris Puukari, muusikko Samuel Leminen sekä valomies Pasi Halonen, joka siirtyy varajäsenpaikalta hallitukseen.

Hallituksen varajäseninä ovat muusikot Ayhan Akgez ja Rodrigo Diaz Pereda.

Toivomme että uuden hallituksen myötä myös uusia jäseniä aktivoituu Vadelma-toimintaan. Toimintasuunnitelma mahdollistaa kaikenlaista. Vadelma lopulta on avoin ja luova yhteisö, johon jokainen aktiivinen jäsen voi vaikuttaa tulemalla mukaan.

Olen kiitollinen, että voin jättää täysi-ikäistyvän Vadelman toiminnan kehittämisen hyviin käsiin ja siirtyä levollisena uusiin haasteisiin.

Parhain terveisin,

Kalle Kuisma

Categories
Uncategorized

Kutsu Vadelman jäsenille

Vadelma ry:n vuosikokous lauantaina 21.5.2022 klo 12-15
Olet tervetullut VadelmaBunkkerille Vadelma ry:n vuosikokoukseen päättämään yhdistyksen tulevaisuudesta. Tässä pitkähkössä kutsukirjeessä on tarkempaa infoa asiasta, toivon että jaksat lukea. Kokoukseen voi osallistua myös etänä.

Visuaalisen taiteen ja elävän musiikin yhdistys Vadelma ry perustettiin Helsingissä vuoden 2004 syksyllä synnyttämään kaupunkiin epäkaupallista ja ruohonjuurevaa kulttuuritoimintaa omaehtoisten tilojen, tapahtumien ja julkaisujen muodossa. Tänä vuonna Vadelman perustamisesta on tulossa kuluneeksi 18 vuotta. Vadelman toiminta on jatkunut vuodesta toiseen verrattain aktiivisena. Yhdistyksen toiminnan pitkä aikajana on hiljalleen rakenteilla osoitteeseen https://vadelma.org/aikajana.

Viime vuosina Vadelman toiminta on ollut varhaisempia vuosia väljempää, keskiössä on ollut Vallilan Euranlinnan kellarissa sijaitsevien toimitilojen hallinta ja alivuokraus Vadelman jäsenille. Silti näinä koronavuosinakin Vadelman toimesta on järjestetty yhteisnäyttely ja vadelmaklubi Pispalan nykytaiteen keskus Hirvitalolla, toteutettu kollektiivisesti taiteiltu vadelmahuone Helsingin kaupunginmuseon Tiloissa! näyttelyyn, järjestetty VadelmaGaala, julkaistu Hillo-lehti, jaettu UGH-palkinnot sekä avattu VADELMALIVE.NET julkaisukanava, jota kautta on tehty suoria lähetyksiä ja taiteellisia sukelluksia Vadelman rikkaisiin videoarkistoihin.

Olen toiminut Vadelman hallituksen puheenjohtajana alusta alkaen lukuunottamatta 2016-17 jaksoa, jolloin pj:n tehtäviä hoiti Helmi Haapala. Omat rahkeeni toimia yhdistyksen yleisenä puuhamiehenä (mukaanlukien vuokraisäntänä, rahastonhoitajana, sihteerinä ja tiedottajana) on jo pitempään olleet rajalliset, ja tänä keväänä muutto pois pääkaupunkiseudulta sekä kesällä koittava vanhempainvapaa ovat sysäämässä minut vihdoin ja viimein syrjään Vadelman tehtävistä sekä pj:n pallilta.

Vadelmalla on jo vuosien ajan ollut ongelmana, ettei uusia jäseniä ole juurikaan tullut mukaan aktiivitoimintaan. Toki Vadelmabunkkerin vuokralaisissa on mukana myös nuorta polvea, mutta he eivät ole toistaiseksi kokeneet asiakseen tulla mukaan Vadelman monimuotoiseen yhdistystoimintaan tai ovat kokeneet sen vieraaksi. Tuoretta virtaa ja sykettä ei olla pitkään aikaan saatu valjastettua Vadelman yhteisölliseen kulttuuritoimintaan, mistä voin ainakin osittain syyttää omaa ikääntymisen mukana tuomaa passiivisuuttakin ja resurssien puutetta tiedotussektorilla. Yhdistyksen hallitus on viime vuodet koostunut lähes kokonaisuudessaan vanhan liiton jäsenistä, jotka ovat olleet Vadelmassa mukana toistakymmentä vuotta.
 Onko Vadelmalle vielä tilausta tai tarvetta?

Oma tuntumani on, että Vadelma olisi valmis siirtymään eläkkeelle. Kaupunkikulttuurikentälle on ilmaantunut uusia eläväisiä yhteisöjä, kuten taiteilijayhdistys Yö ry, sekä DIY Helsinki pari mainitakseni. Vadelma on omanlaisensa muusikoiden ja taiteilijoiden yhteinen vapaa temmellyskenttä, mutta ei nykyisten tilojen myötä oikeastaan ole pystynyt kunnolla palvelemaan kuin muusikkopuolta, mistä johtuen kuvataiteen ja elävän musiikin luonteva yhtyminen on jäänyt vähemmälle.
Vaihtoehto eläköitymiselle on uudesti syntymä, mikä on sekin mahdollista; se edellyttää kourallisen innokkaita ja sitoutumiskykyisiä ihmisiä, joita inspiroi taiteiden ja elävän musiikin liitto, omaehtoiset tilat ja kollektiivinen luova toiminta.

Nykyinen VadelmaBunkkeri on varsinkin muusikoille oivallinen tila ja alivuokralaiset arvostavat sitä. Sijainti, edullisuus, puitteet ja tunnelma ovat hyvät. Toivon hartaasti, että tila joka tapauksessa säilyisi, ja että nykyiset alivuokralaiset voisivat jatkaa. Toivon myös että tila pysyisi avoimen yhteisöllisenä ja vuokrataso matalana. Tällä hetkellä vuokratuotto kattaa vuokrakulut nipin napin, mutta kun koko alivuokrakapasitetti on käytössä niin rahaa jää myös puskuriin sähkölaskuja yms varten.
Nykyinen vuokrasopimuksemme taloyhtiön kanssa olisi mahdollista siirtää jonkun toisen toimijan nimiin. Mutta se edellyttää että vuokravakuus saadaan vapautettua, jolloin Vadelma pystyy maksamaan velkansa ja lakkauttamaan yhdistystoiminnan. Välirahaa tarvitaan 1170,40€.  Vadelmaa ei ole pakko kuopata, ainakaan kokonaan. Yhteisö voi jatkaa olemassaoloaan Vadelmana vaikka yhdistys lakkautettaisiin. Heitän pallon nyt teille jäsenille.

Vaihtoehdot ovat seuraavat:
1 – Vadelma ry jatkaa toimintaansa. Vuosikokous valitsee keskuudestaan uuden puheenjohtajan sekä hallituksen, joka sitoutuu edistämään yhdistyksen toimintaa sen sääntöjen mukaisesti sekä hoitamaan asianmukaisesti yhdistystoiminnan velvoitteet.
2 – Tehdään päätös yhdistyksen lakkauttamisesta. Vadelmabunkkerin toiminnan jatkamisesta laaditaan suunnitelma, jonka mukaan edetään. Voidaan valita nykyinen hallitus jatkamaan kunnes Vadelmabunkkerin siirto uudelle taholle on hoidettu.
3 – Kolmas vaihtoehto on jonkinlainen jatkoaika ilman päätöksiä, mutta mielestäni kokouksessa tulisi tehdä päätös joko Vadelman yhdistystoiminnan lakkauttamisesta tai jatkamisesta.

Kokouksessa käsitellään tämän asian lisäksi muut sääntömääräiset vuosikokouksen asiat. Esityslista löytyy tämän linkin takaa.

Voit ehdottaa kokouksen käsiteltäväksi asioita sähköpostitse maanantaihin 16.5. saakka. Voit myös kernaasti kirjoittaa tai soittaa minulle ennen kokousta, mikäli tämä kirje herättää ajatuksia tai ideoita.

Ilmoitathan osallistumisestasi kokoukseen pj:lle tekstiviestillä tai sähköpostilla viimeistään perjantaina 20.5.2022 klo 15. Lähetän etäkokouslinkin vain ilmoittautuneille.


Parhain terveisin,

Kalle Kuisma
Vadelma ry:n hallituksen puheenjohtaja
Categories
Uncategorized

Tiloissa, jatkuu…

Helsingin kaupunginmuseon hieno Tiloissa-näyttely on avattu taas kesäkuun alussa ja näyttelyaikaa on 28.8.2021 saakka. Tervetuloa tutustumaan Vadelma-huoneeseen sekä muihin 2000-luvun Helsingin omaehtoisen musiikin ilmentymiin! VAPAA PÄÄSY!

VadelmaGaalan päivämäärää on joitakin kertoja jouduttu siirtämään, mutta nyt on tiedossa, että se järjestetään Kaupunginmuseossa keskiviikkona 25. elokuuta 2021 klo 19-23! Gaalaillan ohjelma on monipuolinen ja raikas. Tervetuloa!

Categories
Uncategorized

Vadelma ry:n vuosikokous

Visuaalisen taiteen ja elävän musiikin yhdistys Vadelma ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään helatorstaina 13.5.2021 klo 14-17.

Yhdistyksen jäsenet voivat osallistua kokoukseen joko etänä (linkki ilmoitettu sähköpostitse jäsenille) tai saapumalla paikan päälle VadelmaBunkkerille.
Ole hyvä ja ilmoittaudu etukäteen, ainoastaan kuusi henkilöä saa kokoontua vallitsevien rajoitusten puitteissa. Saavuthan paikalle ajoissa ennen kokouksen alkua.

Kokouksessa käsitellään toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2020, toimintasuunnitelma ja talousarvio kuluvalle vuodelle 2021, sekä valitaan uusi hallitus. Lisäksi käsitellään muut sääntöjenmukaiset asiat: https://www.vadelma.org/vadelma/vadelma-ryn-saannot/

Tervetuloa!

Vadelma ry:n hallituksen puolesta
Kalle Kuisma, pj

Categories
Uncategorized

Tiloissa, Kaupunginmuseossa

Vadelma on esillä ja ollut mukana toteuttamassa Helsingin 2000-luvun omaehtoisia musiikkipaikkoja esittelevässä Tiloissa-näyttelyssä. Näytteillä Vadelman lisäksi on Konttiaukio, Vuoritalo, Siperia, Omenapuutalo, La-Bas, Kääntöpöytä sekä paljon muuta.

Vadelman huoneen suunnittelusta ja yhteistaiteellisesta toteutuksesta vastasi vadelmalaisten työryhmä, jossa olivat mukana Kris Puukari, Samuel Leminen, Susanna Salama, Sisko Pajari, Kalle Kuisma, Kaarne Kuisma, Eetu Pellonpää, Antti Silvekoski, Meri Hietala, Henri Tuomi, Leevi Rönkkö, Hannu Aaltonen, Jonne Pitkänen, Santtu Laakso, Mikko Savolainen ja Hannu Häkkinen.

Helsingin kaupunginmuseoon on vapaa pääsy.

Tiloissa -näyttely avattiin 13.11.2020 ja jatkuu maaliskuun 2021 loppuun. Museolla järjestetään myös tapahtumia, ja Vadelma järjestää 27.11.20 Vadelmaklubin sekä 5.3.21 VadelmaGaalan. Tapahtumat striimataan vadelmalive.net -kanavalla.